2011-01-19

Näyttelytauko päättyy

Tasan vuosi sitten viimeksi olimme näyttelyssä Likan kanssa jolloin valmistui IC:ksi. Silloinhan vielä donit oli alustavasti hyväksytty rotu Fifessä, joten muihin Fife-näyttelyihin meillä ei ollut asiaa kun ei ollut kissojakaan joiden kanssa mennä. Mutta nyt..
Vuoden 2011 alusta donit on siis hyväksytty rotu ja se tarkoittaa sitä, että niillä on täydet sertioikeudet(voivat myös kilpailla luokissa 1-6) ja voivat myös tulla valituksi tuomarin parhaaksi, päästen paneeliin. Brush-turkkisen donin kanssa ei kuitenkaa näyttelyssä voi käydä. "Alustavat" tittelit, eli CH:n tai IC:n eteen ennen laitettu P=preliminary poistetaan kissan nimen edestä.

Surokin näyttelyyn 29.-30.1 onkin tarkoitus mennä Likan ja Kitan kanssa. Likka luokassa 5 ja Kitta juuri täyttäneenä 6kuukautta, luokassa 11. Vahvistuskin tuli ja tuomarina lauantaina suomalainen Mira Fonsen ja sunnuntaina arvauksena heitän ruotsalainen(?) Lena Chapman. Donien suhteen onkin historiallinen näyttely, joita on hurjat KUUSI kappaletta lauantaina paikalla, aikaisemmin on enimmillään ollut neljä, jos oikein muistan... Nämä kaikki kuusi ovatkin vielä samassa väriryhmässä :D

Kummempia uutisia olekaan kerrottavana, katsotaan nyt näkeekö meitä vielä muissakin näyttelyissä tänä vuonna, riippuen miten Kitta viihtyy tuomarien käsittelyssä ja muutenkin. Likalle en varta vasten sertejä yritä saada, mutta jos tuo nuorukainen nyt näyttää leppoisalta näyttelyssä niin voihan mamman kaveriksi ottaa.. ;) Ensimmäisiä kiimailujakin näyttäisi olevan Kitalla ilmassa, koirat saavat myös tuntea osansa siitä, niiin mukava kyöhnätä ja polkea tassuilla pehmoista turkkia :D


Ei kommentteja: