2013-03-18

Lahti 19-20.1.2013

Jokohan olisi aika jotain tänne blogiinkin kirjoitella..
Vuoden ensimmäisessä näyttelyssä käytiin tammikuussa, tottakai, kun SUROK meidän kotikaupungissa pitkästä aikaa sellaisen järjesti. Likka sinne tuli ilmoitettua, vaikka korkein titteli Supreme Champion, oli jo saavutettu, mutta sen kanssa on vaan niin mukava olla näytillä. Kitta oli myös mukana, ensimmäistä kertaa luokassa 3. Tuomarina molemmilla tyttösillä oli molempina päivinä samat, lauantaina Anne Paloluoma ja sunnuntaina Lena Venclikova Tsekeistä. Näyttelystä nyt on jo kulunut parisen kuukautta, mutta mieleen painui ehdottomasti Paloluoman kehut Kitan suurista, avoimista silmistä :) Likan kuitenkin otti TP-valintaan. Sunnuntaina Lena oli kovin kiinnostunut kissojemme synnyinperästä ja oli erittäin mielissään nähdessään Venäjän "vanhaa tyyppiä" olevia doneja(!), hänen mielestään donilla ei mm kuulu olla pystyjä cornish rex-tyyppisiä korvia, joita jotkut kasvattajat näyttävät ihannoivan liiakseenkin. Sydämillä höystetyt arvostelusetelit tuli molemmille ja Likka oli TP-valinnoissa muutaman muun naaraan kanssa. Jatkoon ei päässyt, mutta spesiaali-palkinnoksi Likka sai tuomarilta kruunun :D


Tulokset siis vielä:
SC DonAmen Minoque 2 x KM
GIC DonAmen Niqitha 2 x CACS

Ei kommentteja: